9 viikkoa

Hippasen reilu 9 viikkoa on kulunut siitä kun pennut synty ja Nanni kuoli. Ajatuksena tuo on kohtuullisen lyhyt aika mutta se tuntuu ihmiselolta. Nyt kun pennut ja Ellakin on omissa kodeissaan musta tuntuu, että tuohon 9viikkoon mahtu yks elämä. Ja kai se mahtukin. Tuossa ajassa oppi elämään ”pentuarkea” vaikka ei tottunutkaan ajatukseen ettei Nannia oikeesti enää oo. Ella sopeutu laumaan ja kävi rakkaammaksi ja tärkeämmäksi päivä päivältä. Koko ajan mä tiedostin, että Ella lähtee kun aika on ja ettei se ole tullut tänne jäädäkseen mutta siitä huolimatta siitä ehti tulla osa meitä eikä se sen osa ihan pieni ollut, ei ollenkaan. Ella elohiiri jätti ison aukon tähän laumaan mutta niin se varmasti teki siihen alkuperäiseenkin tänne lähtiessään. Onneksi välimatka ei oo pitkä ja ihan varmasti niin pennut ku minäki Ellaa vielä näemme 🙂

Kaikki pennut on siis omissa kodeissaan. Ja mulla kävi ihan käsittämätön tuuri kotien kanssa, jokaikinen pentu meni tutulle tai tutun tutulle. Ihan niinku suunnittelinki. Ei tarvi miettiä missä pentu on ja mitä sille oikeesti kuuluu (anteeksipyyntö kaikille vieraille, jotka pentuja kyseli. En todellakaan tarkota että huonoja koteja ois ollut tarjolla mutta mun mielestä tän piti mennä näin).

Mora eli Liekki lähti siis Jennalle kauhajoelle, Pippa eli Lempi asustelee Ruukissa Lauran ja perheensä ja sushukkien kera, Lahja meni Saimin ja Kiian laumaan kuopioon ja Mörri, papereissa Armas ja työnimenään täällä kulkenut Sauli oulunsaloon rakastetuksi perheenjäseneksi paikkaamaan edesmenneen Bellan jättämää aukkoa.
Mä uskallan väittää, että parempia koteja ei pennut ois voineet saada.
Laina ja Aarre, kutsumanimeltään Usko jäivät siis kotiin.

Joku tyhjän pesän syndrooma se pääsi yllättämään siltikin vaikka tiiän pennuilla ja Ellallakin olevan kaikki ok. Kamala ikävä on piinannut tänään mutta onneksi se helpottaa ku miettii miten pentuset pääsee tutustumaan maailmaan ja tietää, että niitä rakastetaan ja niistä jokaikisestä huolehitaan tasan varmasti paremmin ku mä ikinä pystyisin kuuden pennun kohalla toimimaan.

Tämä 9viikkoa on opettanut paljon. Se on opettanut ennen kaikkea sen että pitää elää hetkessä. Ihan mitä tahansa voi tapahtua minuuteissa. Tämä on ollut rankkaa, en kiellä mutta ei ollenkaan niin rankkaa mitä sen ajattelin olevan. Ne ensimmäisten viikkojen valvomisetkaan ei olleet ylitsepääsemättömiä. Nyt jälkeen päin kun mietin, niin en tiiä miten jaksoin… Mutta kai ihminen on rakennettu niin että se tekee sen mitä pitää.
Apua tarjottiin ja jopa tuotiin pakettiautolla pihalle, se olikin ihan käsittämätön juttu.. En edelleenkään osaa kiittää tarpeeksi… Oli se semmonen yllätys, että ei oo vastavaan törmätty ihan heti. Ilmeisesti meillä on olemassa ystäviä ❤ Ihania ootte kaikki ❤

Nyt elämä jatkuu, meitä on jälellä me. Meijän lauma. Ja opetellaan nyt elämään ihan sen mukana.

Iso kiitos kaikille mukana eläjille 🙂

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s