Ihmiset

Ihmiset.. Ne on erikoisia otuksia. Kerrassaan erikoisia, jotku hyvällä tavalla mutta suurin osa sillä toisella. Tai sitten mä vaan oon niin helvetin kieroon kasvanut etten tajua mistään enkä kenestäkään mitään. Luulen kuitenki ettei mikään muu elävä maan päällä ihmisen lisäksi kykene vastaavanlaiseen katkeruuteen tai kieroutuneisuuteen.
Nytkin ku on katellu tätä meijän koirien uusioperhettä niin ei vaan voi ku ihmetellä ja nöyränä kumarrella elukoitten sopeutuvaisuudelle. Kukaan ei oo kateellinen kenellekkään, ei jauha paskaa selän takana tms.
Ella 9vee käveli meille pentujen mukana ja siitä asti se on ollut osa laumaa, jopa Piru sen on hyväksynyt. Ella ja pennut on myös saaneet liki kaiken liikenevän huomion ja jopa Piru sen on hyväksynyt. Ella taas tuli taloon ja ilmotti omistavansa pennut, ei muuta. Kaikki ok kunhan MUN lapsiin ette koske ja se sopi kaikille. Ilman mutinoita tai jauhamisia.
Ai että kun tää ”koirankasvatus” oiski näin helppoa! Ja oishan se jos ei tarvis pelata ku koirien kans..

Mutta helvetti, nuo pennut lähestyy luovutusikää ja koska kuutta samanikästä sushukkasta ei oo mitenkään päin mahollista saati järkevää pitää kotona niistä osa ois pakko luovuttaa uusiin koteihin. Niin paljon paskaa mä oon lukenu ja nähny etten tiiä miten siihen kykenen, siis pentujen luovuttamiseen vieraalle. Anteeksi vaan ihan kaikille.

Ensisijaisesti mä haluaisin jokaikiselle pennulle hyvät kodit. Se taas tarkottaa sitä, että siinä kodissa koira sais elää koirana, rakastettuna sellaisena.
Toiseksi mä haluaisin kodin olevan sellanen, että siellä ymmärrettäs pentua hankkiessa että se on pentu, koiranpentu, elävä olento.
Kolmanneksi kodin pitäis ymmärtää että vaikka mä kuinka haluaisin heille luovuttaa pennun joka ois aikuisena luustoltaan terve, samoin päästään eikä ikinä koskaan muulloinkaan sairastais mitään, toisin sanoen täydellinen paketti joka eläis niinku ihmisen mieli käyden elukkalekurilla pelkästään rokotuksilla ja 15vuotiaana nukkuis ikiuneen kauniina yönä jättäen jälkeensä vain kauniita muistoja, niin anteeksi.. En mä siihen pysty.

Nämä pennut on kaikki ihania, kauniita ja terveitä. Mutta ne on sitä nyt. En mä voi tietää mitä ne on esim. vuoden päästä tai muutenkaan tulevaisuudessa, en edes mitä ne on huomenna. Pennut on saatettu maailmaan sukuja ja terveystuloksia tutkien, riskejä välttäen ja toivoen terveitä pentuja. Mä en silti voi luvata kenellekkään mitään vaikka kuinka haluaisin. Ei meistä kukaan voi. Ainoa asia mitä me voidaan on toivoa.

Jos mä näitä pentuja myyn, mä myyn ne arpoina. Jos sä ostat multa arvan niin et tiiä mitä saat. En tiiä minäkään. Ainoa mitä tiiän on pääpalkinto, se voi olla hyvää ja kaunista. Ja toivottavasti onkin. Ja jos ei niin toivottavasti ei kuitenkaan mitään mikä elämästä estäisi.

Onhan se näin ihmislastenkin kanssa, sama se synnytätkö sä sen lapsen vai adoptoitko niin ikinä ei voi tietää mitä saat. Suurinosa on kuitenkin onnellisia siitä mitä saavat. Aika harva vanhempi lähtee mistään korvauksia hakemaan tai ketään syyttelemään oman pentunsa vioista. Ei niillekkään voi kukaan takuuta antaa sen enempää ku keskenkasvuisille piskeillekkään.

Ihmisten kateellisuus ja ahneus. Se on tämän kirjotuksen pointti. Ja se että miten sitä onkin ite pieni luonnon keskellä. Kannattas jokaisen kokeilla joskus ihan ite.

Advertisement